Yritin tehdä tästä lauantai päivästä itselleni edes jotenkin helpon,
kun ilta ei sitä ole.
Olisitpa sinä tässä.
Minä kävin saunassa, joogasin.
Nyt minulla on lasi kuohuviiniä,
tänään on juhlapäivä!
Olisitpa sinä tässä.
Olisitpa sinä onnellinen.
Sitä minä toivon.
Tulisipa vielä joskus merenranta,
jossa me molemmat olisimme,
sinä jo meressä, ja yrittäisit suostutella minua kylmään veteen
kun kiljuisin rannalla kokeillen, kuinka kylmää merivesi on!
Sillä merivesi on aina kylmää.
Aurinko paistaisi, aivan kuten tänäänkin,
mutta emme olisi jättämässä jäähyvästejä toisillemme,
päinvastoin.
Viidessä kuukaudessa olen vakaasti takonut itseeni
ettei minua voi enää vain ylipuhua.
Pitäisi tapahtua jotain,
sinun pitäisi vain tehdä jotain sellaista,
että siinä hetkessä tietäisin,
ettet sinä t o d e l l a halua että jätän hyvästit.
"Mutta emme me voi jatkaa näinkään."
"Minä katoan, huomenna sinä heräät jo yksin."
Enkä minä tiedä,
mitä sinun tai kenen tahansa pitäisi tehdä
pysäyttääkseen minut.
Jotain pitäisi tapahtua.
Minä olen tehnyt sinulle jäähyvästiksi kokonaisen näytelmän.
Sitä tehdessä olen hiljalleen yrittänyt hyväksyä tämän koko tilanteen.
En minä haluaisi lähteä ja hylätä sinua,
MINÄ RAKASTAN SINUA JUURI TUOLLAISENA
KUIN VAIN SINÄ OLET,
ENKÄ MINÄ OLE TUNTENUT KOSKAAN NÄIN
KENENKÄÄN TOISEN KANSSA,
mutta onko minulla vaihtoehtoja...
Haluaisin tuntea sen saman,
että minä riitän
ja minua rakastetaan tällaisena kuin minä olen.
: )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti