Haluaisin kirjoittaa sinulle tutun kirjeen,
en saa unta,
mutta enää en niitä kirjoita,
enää ei ole mitään kerrottavaa, sanottavaa
kaikki sanani olen sinuun käyttänyt.
Itken, roikun ja satutan itkulla itseäni sekä sinua
olin minä lähelläsi tai tuhansien kilometrien päässä
sillä jopa muistot tekevät kipeää.
Nyt on jälleen pimeää,
enkä saa unta,
ja minä kirjoitan jälleen tänne,
puran ikäväni samoiksi sanoiksi
kuten olen monta kertaa sinusta kirjoittanu.
Minä olen oikeastaan vain yksi ajatus.
Nukuin viime yönä kaksi tuntia.
Yritin nukahtaa, muttei mikään auttanut.
Otin puolikkaan unilääkkeen,
nukuin kaksi tuntia.
Tupakointi rentouttaa itkua hyvin.
Kylmä vesi vieläkin enemmän.
Kun istuu kylpyhuoneessa suihkun nurkassa
jääkylmän veden laskiessa päätä pitkin selkään
toisinaan kastelee vaatteet
toisinaan alastomuuteni
tai ehkä ne ovat sama asia.
Joskus, silloin kerran
kun olimme toisillemme pahuuden määritelmä,
itsekkäitä emmekä kuunnelleet
(edes itseämme) siinä kaikessa väsymyksessä
silloin kerran kun sinä hylkäsit minut.
Silloin minä laskin päiviä ja päädyin lukuun lähes puolivuosikkaaseen,
laskin aina hetki ennen huomista uudelle päivälle numeron.
Helppoa! Lisäsin vain yhden edelliseen lukuun!
Nyt lasken jälleen.
Lasken lähdölle numeroita
alaspäin.
Ikävä on hirveä tunne,
kun sitä ei voi voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti