"Chillaa...", sinä sanoisit nyt.
Mutta tätä ahdistusta ei taida selättää mikään.
Kun se pelkojen päälle rakentuu,
sille kasvaa niin vankka pohja,
ettei se kulu millään pois, eikä edes itku auta tähän.
Minä yritin sitäkin!
Aamulla kun heräsin vierestäsi,
ahdisti käsittämättömästi, määritämättömästi
enkä minä osannut sitä hallita.
Ja koska en halunnut herättää sinua selkääsi pitkin valuvana purona
minä nousin ja lähdin kotiin
pois sylistäsi.
Anteeksi, että minä vain lähdin...
Minulla oli (ON) vain niin paha olla,
tätä se määrittämättömyys nyt on.
Me odotamme sitä puhdistavaa itkua,
sinä - en tiedä miten - minä peläten
että se on jotain mikä särkee sinut
tai särkee minut
tai etten osaa olla tukenasi
tai mitä tahansa minun kuuluisi tehdä
en edes tunne prosessia!
Muista, että minä en tiedä mitä sanoa tai tehdä
jos sinä et osaa kertoa.
Opeta minua.
Mutta minä rakastan sinua ja välitän sinusta niin paljon
minä hyväksyn sinut tuollaisena täysin
enkä muuttaisi sinussa mitään
koska sinä olet minulle kaikista arvokkain
tuollainen ainutlaatuinen...
Minä haluaisin vain halata sinua,
kaatua syliisi,
tuntea kätesi niskassani, hiuksissani,
että sinä ottaisit siitä lujaa kiinni
ja että me painuisimme yhteen
nukahtaisimme kiinni toisissamme
ja seuraavana aamuna minä en kuitenkaan haluaisi nousta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti