Ei yhtään.
Ei yhtään tietä. En tiedä mitä teen.
Eikä kivulle ole edes kuplaa.
Yksi.
Yksi tie, yksi keino ja kivulle on kupla.
Kaksi.
Sama tie toistaa itseään.
”…onhan se arvatenkin selvää…” huokaisen.
Ja kupla rikkoutuu.
Liian monta.
Tie on enää reuna,
jolta joko pudotaan tai noustaan taivaalle.
Olen koukussa.
Eikä kivulle ole kuplaa,
enkä edes tiedä mitä teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti