Näin minä kirjoitan varsinkin tänne todella harvoin! Tänään oli erittäin hyvä päivä! Ihan käsittämättömän hyvä päivä, hymyilin paljon ja minä olin kaukana sinusta, enkä kuullut sinusta! Silti oli hyvä päivä!
Eli on vielä toivoa päästä yli sinusta.
Aamulla paistoi aurinko. Toisinaan olen alakuloinen, surullinen, enkä lähde ulos ollenkaan, jos aurinko paistaa, sillä tuntuu että se vain nauraa minulle, minun mukulaisille polvilleni. Mutta tänä aamuna aurinko paistoi lempeästi. Aamupäivän vietin aurinkoisessa Suvilahdessa, eikä se ollut ollenkaan kummallista, se "taisteleminen"... Se oli oikeastaan erittäin seksuaalista. Kai se on joku tämän elämän vaiheen hetkellinen teema. Olkoon jos on! Turha sitä ressata!
Menin kouluun, söin opettajamme kanssa HUI ja muistin salamana, kuinka sinä aina lounastat opettajesi kanssa, puhut heidän kanssaan yleispätevistä ja syvällisistä aiheista, toisinaan kai miesopettajat ihastuvat sinuun, harvinaiseen tyttöön. En ihmettele, minäkin ihastuin sinuun, sitten rakastuin. Sinä oletkin sellainen ainutlaatuinen ja uskomaton.
Otin suuren hyvän kahvin luennolle mukaan.
Luento oli mielenkiintoinen, syvällinen ja sai taas ajattelemaan kirjoittajuuttani uudesta näkökulmasta. Surrealistinen dadaisti taitaa saada lisää ravisteluita. Haluaisin puhua kanssasi lisää teatterista, taiteesta ja taiteen työstä kentällä, mutta nyt sinulla taitaa olla liikaa muuta ajateltavaa. Harmi. No minä odotan. Enhän minä kai muutakaan voi!
Minulla on nykyään mukavia koulukavereita, joiden edessä uskallan olla herkillä, puskea itseäni äärirajoille ja miettiä ääneen vajain huonoin lausein ja he eivät naura. Ne minun vanhat koulukaverini nauroivat aina minulle. Sitten minä aloin vihata heitä.
Kun tulin töistä kotiin, jaksoin tiskata! Se varsinkin muistutti sinusta. Miten ihmeessä sinä pidät siitä!? Istun sängyllä, valmiina yrittämään nukahtamista, eilen siitä ei tullut mitään. Nukuin viime yönä neljä tuntia, levottomasti. Yritin pyöriä sängyssä, mutta se viime lauantainen rinteessä lautailu kanssasi sattuu yhä. Se vaalea kiharatukkainen koulukaveri nauroi tänään vesipolvelleni. Onhan se hauska, kuulostaa varmasti mikroskooppisella tasolla aivan vesisängyltä.
Leivoin luomuleipää ja keitin jenkeistä saamaani inkivääriteetä. Sinä et olisi tätä juonut, etkä tätä leipää syönyt - ja kun minä tajusin sen, nauroin. Ääneen kovaan nauroin keittiössäni, lennätin kauraleseitä pitkin keittiön lattiaa. Niitä löytyy sieltä varmaan vielä kesäkuussa. Olen minä niin onneton kotirouva.
Kirjoittaja minä olen. Minä en tiedä, mikä sinä olet.
Mutta minä rakastan sinua.
Ota sinä aikaa niin paljon kuin sinä haluat ja tarvitset.
Sovimme tänään sen toisen vaaleatukkaisen koulukaverini kanssa,
että lähdemme tyttöjen juhliin.
Emme me sieltä ketään iske,
hän haluaa aviomiehen vaikka onkin biseksuaali, ja minä en juuri nyt
vielä ainakaan
pysty kuvittelemaan ketään toista kuin sinut.
Mutta minä haluan kokemuksia,
minä haluan elää
vaikka ilman sinua!
Mistä minä muuten kirjoitan, kun tähän asti kaikki tekstini kertovat vain sinusta!
Minun täytyy löytää uusi aihe, sillä uutta näkökulmaa on niin vaikea sinusta löytää. Rakkaus teki minusta syvän, mutta sokean. Tarvitaan siis uusi aihe. Nyt sinä et kelpaa. Niin opin tänään koulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti