"Kun hetkeksi istuudun alas, tai kuljen pimeässä laaksossa, kuulee HÄN minun sydämeni äänet, jokaisen herkän lyönnin. Ja HÄN vastaa takaisin lyömällä aina seuraavan äänen. Hiljaisuudessa kaikki muuttuu merkitykselliseksi. Vain siinä tunnen, mitä minä olen.
Kun kaikki äänet vaimenevat, laulu, puhe ja valitus, kuulee ihminen tuulen kutsun. Viesti korkeasta linnasta, jonka porttien äänettömät saranat aukaisevat ovensa meille polvistuneille. Silloin ihmisen sydän on suorassa yhteudessä toisensa kanssa.
Siellä sydämessä, missä hiljaisuus laskeutuu kuin hiekkapöly etsijänsä aavikolla, siellä sydän kuulee kuiskauksen, siellä särkynytkin sydän kuullaan ja siellä sydän kuuluu samaan joukkoon kaltaisiensa kanssa.
Kun sydän polvistuu eteen toisen, avaa rakkaudesta sylinsä kumpikin."
Belja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti