Päivääkään en antaisi pois
niistä joissa sinä pilkahdat
Itkun lävitse sinä saat minut nauramaan
Ylihuomenna se tapahtuu
kuolee rakkain koirulain
itku ja ikävä on ollut viikko tolkulla kova
kieltäminen menettämiselle
tulevalle ikävälle
nytkin märät silmät täyttävät ruudun
blop blop blop
aina olet sydämessäni
Itken koska menetän
Nauran koska saan lahjaksi
Elämä:
rakennettu rakkauksista,
jonka ymmärtää rakkaudeksi vasta menetyksessä
Kaivaten,
kyynelissä...
1 kommentti:
Tässäpä on muuten todella runon näköinen ja tuntuinen runo ja nyt näen sen rytminkin. Tosin voin kyllä perustella aiempaa rytmin löytämättömyyttäni sillä, että kävimme lyriikkakurssilla sitä syvällisemmin vasta tänään ja jatkamme vielä ensi viikollakin, olen siis vasta aivan keskenkasvuinen rytminlöytäjä :D
Lämmittää kyllä sydäntä kuulla, että arvostat palautettani ja voit samaistua minuun. Ehkä minun pitää kommentoida useamminkni varsinkin nyt kun nämä ajatukset pyörivät mielessäni.
"Sun opettajan mukaan...."
Itse asiassa se oli meidän runoa tuntemattomien opiskelijoiden mielipide. Tai no ei ehkä minun, koska minä en juuri uskaltanut avata suutani (pelkäsin sitä runotietäväistä opettajaa varsinkin kun oma kokemukseni runoista rajoittui silloin lähinnä amerikkalaisiin beatnikkareihin eikä suinkaan suomalaisiin "pakko tietää" -runoilijoihin, joita opettaja suolsi ulkomuistista), mutta kuitenkin se oli enemmistön mielipide.
Toki tulimme siihen tulokseen, että kirjoittaja laatii runon ja se voi olla melkeinpä millainen tahansa. Minä en kyllä henkilökohtaisesti arvosta liian kokeilevaa taidetta, kuten tyhjän paperin esittelemistä runona, vaikka toki sekin olisi runo, jos niin sanotaan.
Siitä rytmistä. Ehkä mun todella pitäisi kuulla runojasi luettuna ääneen, niin tajuaisin. Tai sitten pitäisi vain lukea itse. Minusta vaan ei ole siihen. En tiedä miksi. Jos olen yksin kotona, ääneni kuulostaa liian kammottavalta ja tunnen itseni seonneeksi ja jos taas joku on kotona, häpeän omaa ääneen lukemistani. Ja näin on ollut aina, en lukenut ääneen edes kolmosluokan englanninläksyjä tai jos vielä kauemmas mennään, en leikkinyt ääneen kuten useimmat kaverini tekivät (leikitkö sinä ääneen? siis yksin)
Ehkä voisin lukea koiralle tai poikaystävälle :D
"En sano kirjoittavani runoja, koska mielestäni en osaa kirjoittaa runoja :D"
Ah miten vaatimatonta, mutta arvaapa mitä? Minä teen ihan samoin! Ei tulisi mieleenkään myöntää, että kirjoitan runoja. Tosin ei minulle tulisi mieleenkään myöntää myös, että kirjoitan mitään runon kaltaistakaan, koska en pidä runoviritelmiäni minään, mutta kuitenkin julkaisen niitä anonyyminä kirjoitussivustoille ja olen ihan onnessa, kun joku tykkää.
Tosin nyt kun olen pohtinut tuota runon olemusta, olen todennut, että rakenteensa puolesta joitain tekstejäni voisi sanoa runoiksi. Vaan ovatko ne niitä? No eivätpä ole, koska MINÄ en sano niitä runoiksi ja koska niiden sisältö ei ole runon kaltaista. Mutta ehkä se voisi olla. Jos minun lajini olisikin runon ja proosan välimuoto?
Pitkien kommenttien kirjoittaminen on yksi lempiasioistani varsinkin jos samassa kommenttiboksissa on vain muutaman sanan kommentteja. Se näyttää niin överiltä ja överiys on yllättävän usein yllättävän hauskaa (mikä on loppujen lopuksi aika surullinen totuus).
Lähetä kommentti