Ei itketä enää
ahdistaa senkin edestä
en ymmärrä todeksi
ettei ystävää enää ole
Ida tiesi tänään teatterista asioita
Evertti ei
häpeäisi tyhmyyttään
mutta ei se osaa edes sitä tehdä!
Olen katsellut nojatuoliani nyt toistamiseen
alan pitää siitä
enemmänkin
se on taiteilijalle
melankolian, surun ja inspiraation tuoli
ehkä ennen kaikkea surun
Se pysäyttää
kuten silppuri pitääkin pysäyttää
ettei kaikki mene mössöksi
ellei ole jo mennyt
Sotku selkiää silppurin jäljiltä
istuessa melankolian nojatuolissa
sen suuret käsivarret vangitsevat sisäänsä
suojaavat turvalliseen syleilyyn
Kaikki ansaitsevat syleilyn
Sinäkin
Minäkin
Myös kuollut koirani
usein sitä syleilin
ja kinkkua annoin.
Viimeiseksi muistoksi
parhaan ystäväni kanssa
joka ei minua koskaan hylännyt
jäi kinkunsyönti
Eli onnellinen muisto jäi
Hyvä
Syleilin kinkulla
Pian istun melankolian ja surun nojatuoliin
käperryn siihen itkemään menetystä
ja hylkäämisiä
sitten kirjoitan niistä
tulisesti
palavasti
kaikella jäljellä olevalla sirpaleisella rakkaudella
mikä on enää jäljellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti