Keas kysyi...
"...kertoisitko seuraavaksi mahtavan kunnianhimosi salaisuuden. Vai onko se kunnianhimoa? Se voima, joka saa sinut keskittämään elämäsi taiteelle."
Kyllä minä taidan olla kunnianhimoinen omassa työssäni ja taiteen polullani, matkalla kohti teatterilaisuutta, ammattia itsessään. Mutta mikä sitten on se voima, "joka saa keskittämään elämän taiteelle"...
Nyt kun viilataan pilkkua, niin ollaan tarkkoja tässäkin asiassa. Nimittäin pikemminkin sanoisin, että keskitän työni taiteelle, mutta en sentään aivan aivan aivan koko elämääni, sellaista minäkään en millään kestäisi. Minun täytyy voida olla välillä vain "vapaa" taiteen asettamista paineista.
Miksi teatteri? Miksi taide?
Vastaus (tällä hetkellä) tähän kiperään kysymykseen on kuitenkin yksinkertainen...En tiedä!
Pakkohan jotain on oltava, että haluan tehdä tätä eikä minusta tule esimerkiksi lääkäriä tai eläintenhoitajaa, mutta en ainakaan vielä tiedä mitä.
Mutta voima...
Se on yksinkertaisesti fiilis, kova halu, tahto, puhtaasti omaa halua etsiä ja löytää. Jotain sellaista, mikä kukaan toinen ihminen ei voi antaa toiselle... Miksi autoa ostaessa punainen miellyttää enemmän kuin sininen? Miksi koiraroduissa toinen tuntuu rumalta ja toinen söpöltä? Ei kukaan tiedä. Neurologia on ihmeellinen.
Mutta tietämättömyys, ei sekään ole huono asia.
Kuten teatterissa, sielläkin on hieno ja todella vaikea laji täydellisesti hallittuna, missä jatkuvasti lavalla pitää uskaltautua olemaan tilanteessa, jossa tuntuu paskalta, ei tiedä mitä pitäisi tehdä, putoaa... ja kuinka kamalaa se on kuin sinua katsoo 300 ihmistä!!! Ei ihme että alkaa kuumottaa ja tietämättömyys on yllättäen ahdistavaa.
Mutta kun oppii rentoutumaan, päästää irti siitä pelosta ettei osaa, antaa vaan mennä ja luottaa itseensä, sieltä tulee myös voima tällaiseen työhön, voima myös kirjoittamiseen, voimaa elää sellaista elämää, että kuollessaan minä voin sanoa: "Mulla oli perkeleen hyvä elämä!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti