Näin unta, että juoksin ratikoita kiinni.
Kun viimein sain jalkani oven väliin
lävähti ratikan ovet kiinni ja jalkani meni katki ja toinen puoli jäi sisään
ja toinen pää oli edelleen minussa kiinni.
Käteni meni läpi ratikan ovesta ja otin jalkani takaisin.
Laitoin jalan takaisin paikoilleen
en tuntenut yhtään kipua
eikä verta lentänyt,
minulla oli puujalka.
Huomasin, etten ollut yksin
vaan olin ottanut jalan mukana myös pään.
Se oli sinun pääsi.
Hyi!
Ällöttävää!
Siinä unessani pitelin sinun päätäsi käsissäni, katselin kasvojasi,
jotka näyttivät jatkuvasti puhuvilta,
mutten kuullut mitä sanoit
enkä osannut lukea huuliltasi.
Sitten pääsi alkoi hälventyä,
ja jostain tuli kutsuva ääni
kuin seireeni olisi vetänyt minua puoleensa!
Pääsi hävelni kokonaan ja katosi.
Ratikat katosi.
Talvinen luminen maisema katosi silmistä
ja kaikki vaihtui valkoisiin lakanoihin hotellissa,
ihmeelliseen sumuiseen järvimaisemaan
joka näkyi ikkunasta.
Olin siellä missä sina olit,
vaikket sinä nyt ollut siellä.
Pääsi ei herännyt vierestäsi,
kätesi ei silittänyt minua hereille,
eikä kutsuva ääni ollut sen enempää sinun kuin seireeninkään.
Ehkä joku aamu herään ratikasta
"jalka poikki ja pää kainalossa"
sinun kanssa
koska aamulla unesta herättyäni se oli ensimmäinen hassu ajatus
ja nauroin sille!
Mutta nauroin myös sille
että tiesin siinä hetkessä
että ainoa kenen kanssa todella voisi koskaan
päätyä heräämään ratikasta
olisit sinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti