Mua ärsyttää että joka kerta kun Rapu soittaa
ja mä näen sen nimen puhelimen ruudulla
nostan ensin hartioita tuuman ylöspäin
hymyilen yleensä vähän
tai edes toisella puolella suuta
ja sitten vastaan
Puhelemme. Rapu näpsyttelee saksillaan
kuvailee jännittäviä seikkailuita, joista osan kohdalla
haluaisin huudahtaa että miksen minä voisi joskus olla taas mukana
hulluissa seikkailuissa
toisaalta en kuitenkaan uskaltaisi.
Rapu haluaa Kroatiaan
tai jonnekin sinne
koska siellä on vasta äskettäin ollut sota.
Hän on juuri itse selvinnyt sodasta, ehkä.
Se sota kesti 162 päivää.
Siviiliuhrien lukumäärää en tiedä.
Minä olin sotaa paossa Bulgariassa
juuri siellä sodan alueella.
Mutta aina kun Rapu soittaa
isoin asia on mun muisti
Se ei toimi kuten mä haluaisin
Rapu loukkaantuu j o k a kerta kun se tajuaa
että jotain hyvää on taas kadonnut ehkä ikuisiksi ajoiksi mun päästäni
En mä haluaisi sitä loukata, mutta teen sen koko ajan
En mä haluaisi enää koskaan pahoittaa sen mieltä,
mutta mä teen sen koko ajan
ja mä olen todella todella pahoillani
kaikesta siitä mielipahasta
minkä mä teen.
Mitä muuta mä voin?
Tai kyllä mä tiedän mitä muuta mä voin
kellua rauhan päällä kohti pimeyttä ja valoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti